4.13.2016

Hiljaisuutta retriitistä


Osana opintojani minulle tarjoutui mahdollisuus osallistua hiljaisuuden retriittiin.
Niinpä lähdin harjoittelun välireflektiosta matkaamaan kohti Ohkolaa ja Leiriniemen leirikeskusta.
Opiskelukaverien kanssa juteltiin matkan aikana omista kokemuksista. Osa oli kokeneempia retriitin kävijöitä. Minulle tämä oli toinen. Edellinen retriittini osui ajankohtaan, jolloin Myyrmannin kauppakeskuksen surullinen pommi-isku tapahtui. Minua jännitti kovasti, sillä minulle pitkähkö hiljaisuus saattaa viedä ajatukset aiempaan, jolloin olin huolissani kavereista, jotka tapasivat käydä ostoksilla Myyrmäessä ja olivat tuolloisissa pelkokuvissa.

Ensimmäiset tunnit menivät helposti. Niiden jälkeen aloin pohtia elämääni, uskoani ja isoja kysymyksiä ,joissa mieli viipyi ajatta. Illallisen jälkeen alkoi tuntua levottomalta. En ole tottunut niin pitkään hiljaisuuteen. Mieli odotti kotimatkaa ja pääsyä kotiin nukkumaan. Tarvitsin turvasataman silmilleni. Järven huumaava maisema ei enää rauhoittanut. Kännykkä kävi mielessä.

Kunnes sytytin takan. Meitä varoitettiin nuhjuisen piipun toiminnasta ja että edellinen takan sytyttäjä oli johtanut palokunnan vierailuun. Silti ajatus takassa liekistä ja rauhoittavasta lämmöstä motivoi tekemään tämän uhallakin.

Takan imuri saatiin pienellä hivutuksella päälle sillä liukusäädin oli rikkoutunut.
Kun tunsin vetoa ranteen karvoituksessa latasin puut ja tuli lehahti päälle.
30 minuutin kuluttua alkoi väki liittyä seuraamme nauttimaan tulen ritinästä ja lämmöstä ja tuoksusta.

Tunnit vierähtivät. Pian kello oli jo 20:00 ja oli aika iltahartauden.

Iltapala ja kotiinlähtö. Kaiholla jätin opiskelijakaverit leirikeskukseen ja matkasin Espooseen unille.

Palailen vielä aamutuimaan retriittiä jatkamaan.
Hiljaisuus on haasteellista tällaiselle some-sedälle. Se tunne, kun ei voi hiplata puhelinta on kuumottava, jos on viime vuodet tehnyt päitivväin kymmenkunta some-päivitystä.

Väriterapiaksi muotoutui värittäminen, joka sai toisen leiripäivän kulumaan humahtamaen.

Mukana oli myös Canonin järkkäri, johon kuvailin Leiriniemen luontoa antaumuksella. Valo oli kaunista ja vaikka aamun kajo meni ohi rukoillessa ja aamiaista nauttien. Muutama kuva teillekin katsottavaksi

Näin vuorokausi leirin päättymisestä on edelleen huojentunut ja rauhallinen olo. Keho kaipaa silti keittiön antimia, omat kodin murot marjoineen eivät oikein 5 vuorokauden Aulangon kylpylän ja leirikeskuksen antimien jälkeen riitä ravinnoksi.