2.04.2017

Evankelisluterilaisen kirkon strategiat omin silmin ja ajatuksin

Monikulttuuristuva seurakunta


Vain hetki sitten suomalainen saattoi kasvaa tutussa lintukodossa. Asuinympäristössä jossa kaikilla oli yhteinen kieli sekä yhteiset tavat, suurimmat ristiriidat olivat murresanat ja pienet paikalliskulttuurierot . Erot perheiden välillä olivat vähäisiä ja perustuivat pitkälti sosioekonomiseen asemaan tai suvussa kulkeneille tavoille. 2000-luvun käänteessä alkoi katukuvassa näkyä eri kulttuuritaustaisia toisen polven maahanmuuttajia, jotka olivat suomalaisia, mutta joilla oli täysin poikkeava kielitausta. Tätä ennen meillä oli toki ollut venäläis- ja ruotsalaistaustaisia, mutta ne harvat maahanmuuttajat olivat kuin hiekan jyviä meren rannalla. Kulttuurierot eivät olleet suuria, he tunsivat maan tavat, kulttuurin ja kielen, sekä pyrkivät aktiivisesti integroitumaan tähän yhteiskuntaan. Kun Suomeen virtasi maailmanlaajuinen muuttoliike, sekä Aasiasta, että Lähi-Idästä 2010, Suomen oma kieli, kulttuuri ja tavat muuttuivat. Sen jälkeen Suomen tapoja ja kulttuuria muokkasi uudelleen vuonna 2015 tullut toinen pakolaisaalto.
Suomessa pienetkin paikkakunnat kohtasivat ensi kertaa monikulttuurisuutta. Paikallisissa seurakunnissa ev.l. kirkossa, ei oltu kovinkaan hyvin varauduttu voimakkaaseen muuttoliikkeeseen. Seurakunnat osallistuivat paljon pakolaisten majoittamiseen, ja siellä missä oltiin jo valmistauduttu olivat resurssit riittämättömät tarpeeseen nähden. Lyhyessä aikataulussa kirkon eri toimintoihin ja jäseniksi liittyi henkilöitä, jotka etsivät uutta paikkaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja kirkossa. Heillä oli hyvin erilainen kristillinen tausta tai vakaumus ja tavat, jotka sekottuivat nopeassa tahdissa meidän vuosikymmeniä hioutuneisiin tapoihin. Yksi isoista haasteista oli palveluiden tarjoaminen mitä moninaisimmilla kielillä. Kaupunkiseurakunnissa saattoi olla lukuisia eri kieliä puhuvia jäseniä, joille suomen- tai englanninkieli ei ollut ensimmäinen kieli. Päiväkerhoihin tuli perheitä, joiden lapset eivät ymmärtäneet tai puhuneet lainkaan Suomea. Haaste oli yhteinen seurakunnille ja kunnille. Siinä missä kuntia sitoutti lainsäädäntö, seurakuntia velvoitti rakkauden kolmoiskäsky ja lähetyskäsky. Toimivalle tulevaisuuden strategialle oli todellakin tarvetta, mutta olisipa sellainen luotu aiemmin ja nyt voitu siirtää suoraan käytäntöön. Itse istun Leppävaaran seurakunnan neuvoston varajäsenenä, ja koen monesti riittämättömyyttä, kun kirkko ei huomioi toiminnassaan tarpeeksi monikielisyyttä, vaikka on ottanut sen monella tapaa haasteeksi.
Muuttuva yhteiskunta
Suurimpia haasteita ev.l.kirkolla on ollut tarjota tukea eri maista tulleille perheille. Pystyykö kirkko tarjoamaan keskutelukanavan ja mahdollisuuden tutustua kristinuskoon, vai ovatko pienemmät kristilliset yhteisöt parempia tarjoamaan kristillistä kotia ja seurakuntaa, niistä kiinnostuneille henkilöille? Tämä sama haaste näkyy valtavina erotilastoina ev.l.kirkossa. Ihmiset katsovat, että kirkko ei tarjoa heille sitä mitä he haluavat ja tarvitsevat omalta kirkoltaan. Tuntuu jopa että joitakin ihmisiä passiivinen rooli seurakuntalaisena ahdistaa, eikä heille välity median antama edullinen kuva seurakunnan toiminnasta. Löytääkseen paikkansa seurakunnassa pitäisi ilmeisesti olla lapsia, työtön, mielenterveyskuntoutuja, alkoholisti, yksinäinen tai henkisessä hädässä.
Yhteiskunnassamme on tapahtunut liuta muutoksia, joihin seurakunta ei ole lähtenyt mukaan, vaan on halunnut tarjota monen silmissä turvallista ja tuttua maailmankuvaa, jossa miehet eivät avioidu keskenään, eivätkä tytöt haaveile autonhuoltoalasta. Konservatiivinen stereotyyppisten sukupuoliroolien tukeminen on ollut pitkään kirkolle tahattoman tyypillistä. Avioliitto on miehen ja naisen välinen sitoumus, eikä lapsia sovi hankkia ennen sitä. Kirkon arvomaailmaan ei mahdu monisuhteisuus. Tässä muuttuneessa yhteiskunnassamme ei korvien tai silmien sulkemisella päästä kovin pitkälle. Armollinen ja hyväksyvä isä tai äiti ottaisi lapsensa syliin ja yrittäisi selittää muuttunutta maailmaa lapselle. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin, että kirkko on kuin vanhempi, joka on saanut vanheimpain-illassa muuntohuumeita koskevaa informaatiota ja hämmennyksen vallassa yrittää googlettamalla saada selville mitä ei ymmärrä, voidakseen ohjata ja opastaa lastaan oikeaan suuntaan. Kuten googlessa usein, tämä vanhempi ei löydä oikeaa informaatiota ja väärään tietoon uskoen johtaa lapsensa harhaan.
Joskus toivoisin. että kirkon strategioita kirjoitettaisiin kansankielellä ja niitä laatisivat ihmiset, joilla ei ole seurakuntaslangin rasitetta. Usein seurakunnassa käytetty kommunikointitapa ei vastaa seurakuntalaisten tarpeita. Evankelisluterilainen kirkko yrittää liikaa miellyttää kaikkia eikä uskalla uudistua pelätessään suututtavansa jonkin tahon. Hyvänä esimerkkinä tastä on samaa sukupuolta olevien avio-oikeuden evääminen, vaikka samaan aikaan sille on laaja kannatus kirkon sisällä.
Globaali kriisi ja yhteisöllinen vastuu
Lopultakin päästiin kiistelystä, onko ilmastonmuutosta vai ei. Olemme löytäneet itsemme maailmasta, jonka ennustettavuus alkaa olla sula mahdottomuus. Ihmisten reagoidessa paikallisiin kriiseihin ja siihen tietoon, mitä heillä on käytössään, he käsittävät kuinka suurten haasteiden edessä nyt ollaan. Kun maailma tuntuu pelottavalta ja tieteen ratkaisut ainoana vaihtoehtona tilanteeseen riittämättömiltä, kirkon tulisi pystyä tarjoamaan lohtua ja apua, meidän suurimpaan tulevaan kriisiimme, jossa meille rakas maapallo ei enää tarjoakkaan vain lahjojaan, vaan näyttää myös varjopuolensa. Me tarvitsemme tietoa  ja tiedettä pyrkiessämmäe aktiivisesti hallitsemaan hallitsematonta muutosta. Tieteen lisäksi tarvitaan kuitenkin myös tulevaisuuden uskoa, uskoa omiin, sekä jumalalta saamiimme voimiin, jotta selviäisimme tästä yhteisestä koettemuksesta. Meidän sekä aiempien sukupolvien kestämätön luonnonvarojen tuhlaus on saanut aikaan ketjureaktiona tilanteen, jossa meille riittävä ja ehtymätön runsauden sarvi muuttunut petolliseksi, myrkylliseksi ja kovaksi, karuksi maaksi, johon meidän on yhä uudelleen sopeuduttava. Näinä vaikeina aikoina juuri uskon merkitys kasvaa, sillä tarvitaan johdatusta ja voimia usein hyvin lohduttomissa tilanteissa, sekä vahvaa yhteisöllisyyttä. Tosiasia on, että yhdessä olemme vahvempia kestämään kestämätöntä.