
Ensi kertaa sateen jälkeen huomaa syksyn saapuneen ja riemukkaiden syys värien hiljalleen saapuneen.
Se sai minut ajelemaan ruskeasuon keskuspuiston halki ortonin ja respectaan. Puistossa oli moni muukin innoissaan ulkoilemassa.
Mikäs oli ajelessa kun virtaa riitti menopelissä paljon entistä enemmän jyrkempiinkin mäkiin. Matkalla pöllölaaksosta maikkarin takamailta sain nauvoa pariltakin pyöräilijältä sillä kovin vaikeaa oli suunnistaminen kun ulkoilu reitit eivät olleet googlen kartastossa lainkaan.
Puutarhapalstoilla kävi syksyinen tohina. viimeiseksi sain neuvoa Vladimirilta,joka kertoi samalla nostaneensa juuri vuokraamaaltaan pikkuriikkisestä palstalta koko tuon valtavan määrän juureksia .
Siinä oli punajuurta ja ainakin porkkanaa. oli siinä kahta muutakin mutta minä en ainakaan muista mitä ne ovat tunnistatko sinä?

Sillä silloin kun olisi tehnyt mieli vaikka naapurin jarnon kanssa lähteä ampumaan pari vakoilijaa kyömäksi piti kitkeä jotain kasvimaata tylsää.
Pahinta oli 48 pensasta viinimarjoja joista saatiin aivan hirveää mehua josta en pitänyt lainkaan.
Kun niiden alustoilta ajeltiin ruohoa, saatuin ihan ilkeyksissäni ajaa joskus muutaman oksan samalla. Ajatuksena että olisi ollut näin vähemmän kerättävää. Vaan nykyisin tiedän että niin kutsutut varas oksat vain piristivä leikattuina marjojen satoa. No traumat on takana silti toivon että jos teillä on mahdollisuus kasvattakaa lastenne kanssa edes jotain se on niin eri asia lukea kasvien kasvattamisesta. Tai kasvattaa jotain ihka oikeasti.